Henkilökohtaista valmennusta Kangasalla

Parhaaseen lopputulokseen pääset, kun kuljet eteenpäin pienin askelin, esimerkiksi kaksi viikkoa kerrallaan. Lue tältä sivulta lisää 3+1 tukipilarista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

 

Kerron mielelläni lisää laadukkaista palveluistani.

 

Tarjoan sinulle maksuttoman tutustumistapaamisen!

Varaa aika

TUKIPILARI 1 – VAKAA POHJA

Vakaa pohja on tukipilareista olennaisin ja tämä on tärkeintä saada kuntoon ensimmäisenä.

 

Vakaassa pohjassa on elementtejä muun muassa unesta, levosta, läsnäolosta, luottamuksesta, hyväksynnästä, mielen voimasta sekä avoimen vastaanottavaisesta olotilasta. Lähdetään yksilöllisesti avaamaan omia rutiineja ja sitä, miten ja miksi syö tai toimii niin kuin toimii. Edetään vähitellen ja lempeästi, ei pakottamalla, eikä siksi koska täytyy, vaan siksi, koska niin on hyvä ja koska itse haluaa. Luodaan valmiutta ja vakaata perustaa lähteä kehittämään omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

 

Ihminen voi levätä päivän mittaan paljonkin, mutta se ei korvaa palauttavaa unta. Toisaalta pelkkä unikaan ei riitä, mikäli arjessa ei pysähdy hetkeksikään heräämisen ja nukahtamisen välissä. Keho parantaa itseään unen aikana, ja mikäli unta laiminlyödään, ei keho pysty puolustautumaan parhaalla mahdollisella tavalla sairauksia vastaan. Unen laatuun on mahdollista vaikuttaa monin eri tavoin myös ravinnon avulla. Uni on kaiken perusta ja edellytys muiden tukipilareiden mahdollistumiselle.

 

Jos pohjasi ei ole vakaa, et jaksa panostaa muihin tukipilareihin. Tai vaikka jaksaisit, et saa niin suurta hyötyä kuin palautuneena. Kuormittunut keho ei pysty ottamaan kunnolla vastaan rasitusta, eikä stressaantunut ruoansulatusjärjestelmä imeyttämään ravinteita.

 

Kukaan ei ole epäonnistuja tai väärässä paikassa halutessaan kehittää omaa hyvinvointiaan, vaan jo hyvinkin tukevasti heränneenä ja oikealla tiellä.

 

TUKIPILARI 2 – RAVINTO

Kun ihminen on palautunut kunnolla, on hänellä energiaa pohtia, miten voisi kehittää päivittäistä ravintoaan. Ravinto pitää sisällään ruoat sekä juomat.

 

Ensimmäiseksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että juo tarpeeksi vettä, sillä elimistö tarvitsee runsaasti vettä toimiakseen kunnolla. Me suomalaiset juomme paljon kahvia, joka kuivattaa elimistöä aiheuttaen vaivihkaa kroonisen nestehukan.

 

Toiseksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä syöt. Suosi mahdollisimman prosessoimatonta ja puhdasta ruokaa. Syö monipuolisesti ja käytä runsaasti vihanneksia, kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä.

Sen lisäksi mitä syömme, on tärkeää myös se, miten syömme. Jos napostelet jatkuvasti, siirtää se nälän tunnetta, eikä sinun välttämättä tule syötyä kunnollisia aterioita. Ruokailuvälien ollessa säännölliset pysyy verensokerisi tasaisena, ja ruuansulatuksessi saa työrauhan. Omilla valinnoillasi pystyt vaikuttamaan paljon siihen, kuinka voit.

 

Joskus aamuisin ei tee mieli syödä, saati laittaa ruokaa. Tällöin on yksi hyvä vaihtoehto tehdä illalla smoothie valmiiksi jääkaappiin. Sekaan on helppo laittaa monia ravitsevia raaka-aineita, joita ei välttämättä muuten tulisi syötyä. Aamupala on näin helppo vain napata jääkaapista – ja juoda.

 

Ihminen on kokonaisuus. Kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikutetaan ratkaisevasti jo solutasolta hoitamalla rasvahappojen tasapaino kuntoon. Solutason terveys vaikuttaa mm. niveliin, lihaksiin, aivoihin, ihon ja hiusten kuntoon sekä sydämen ja sisäelinten toimintaan.

TUKIPILARI 3 – LIIKKUMINEN

Liikkumisesta saa liikettä, energiaa ja virtaa kaikkeen tekemiseen arjessa.

 

Liikkuminen vaikuttaa useampaan asiaan, kuin yleensä ajattelemmekaan, kuten esimerkiksi niveliin ja luuntiheyteen. Sinäkin varmasti haluat, että nivelesi toimivat vielä eläkkeellä, eikä lonkkasi murru, vaikka sattuisit liukastumaan talvella?

 

Tärkeää on myös liikkumisen monipuolisuus. Ihmistä ei ole tarkoitettu siihen, että tekisi vain yhtä asiaa, vaan on hyvä saada rasitusta eri osa-alueilla. Vaikka liikkuisi rauhallisesti, on kuitenkin hyvä joskus rasittaa kehoa ja nostattaa sykettä enemmän. Tämä kehittää erityisesti hengitys- ja verenkiertoelimistöä.

 

Puhunkin tietoisesti liikunnan sijasta liikkumisesta. Monien mielestä liikunta kuulostaa liian tavoitteelliselta, eikä tarkoitus missään nimessä ole tähdätä urheilusuorituksiin. Usein mielikuva liikunnasta on se, että harrastetaan jotain tiettyä lajia, jossain tietyssä paikassa.

Liikkuminen taas kattaa kaiken, mikä vähänkään liikuttaa raajoja. Liikkua voi ilman mitään välineitä tai kuntolaitteita. Esimerkiksi työpäivän aikana on hyvä nousta useamman kerran ylös tuolilta ja verrytellä, tehdä vaikkapa muutama kyykky. Luonnossa liikkuminen taas vaikuttaa terveyteemme positiivisesti, vaikka emme tekisikään siellä mitään liikuntasuorituksia. Raikas ilma ja luontoyhteys tekevät suorastaan ihmeitä – ajatus kulkee huomattavasti selkeämmin esimerkiksi pienen metsäkävelyn jälkeen.

 

Liikkumalla pääsee usein pois omien ajatusten oravanpyörästä. Kun pääsee liikkumaan tavalla, josta itse nauttii, voi keskittyä vain siihen ja unohtaa kaiken muun. Näin saat tilaa omille ajatuksille, mikä tuo arkeesi lisää mielenrauhaa, tyyneyttä, kärsivällisyyttä ja stressinsietokykyä.

 

Liikkumisen merkitys korostuu etenkin silloin, kun jokin paikka on kipeä. Tällöin liikkuminen saattaa jäädä kokonaan pois, vaikka paras vaihtoehto olisi löytää jokin vaihtoehtoinen tapa liikkua. Tällöin on myös mahdollista kompensoida ravinnon avulla muutoksia liikkumisessa.

 

Palautumisen ja liikkumisen lisäksi tärkeää on myös kehonhuolto. Nukkuminen ja lepääminen ovat passiivista toimintaa ja kehonhuolto, kuten kehoa avaavat venytykset, aktiivista tekemistä.

KOKONAISVALTAINEN TUKIPILARI – IHMISET

Ihmisten vaikutus on suuri jokaisen tukipilarin kohdalla. Yksin on vaikea lähteä toteuttamaan yhtään mitään, mikäli ympärillä ei ole kannustavia ihmisiä.

 

Vaikka ympärillä olisikin tukiverkosto, he eivät välttämättä ole tsemppaamassa ja kannustamassa. Vaikka he tietäisivät, että haluat panostaa hyvinvointiisi ja ehkä saada painoakin pois, saattavat he silti kylässä ollessasi tuputtaa sinulle pullaa ynnä muuta.

 

”Haluaisin panostaa hyvinvointiini, mutta miten tsempata itsensä onnistumaan, jos ympärillä olevat ihmiset vastustavat tai lannistavat?”

 

Muista, ettet ole yksin tilanteesi kanssa! Autan sinua mielelläni ja olen sinulle oikeasti läsnä, fyysisesti sekä henkisesti.

Tuen sinua ja uskon, että tulet onnistumaan. Lähden kanssasi lenkille, metsään tai mikä onkaan juuri sinulle inspiroiva ympäristö liikkua. Sinun ei siis tarvitse lähteä kuntosalille, mikäli se ei tunnu omalta ympäristöltä. Voimme mennä yhdessä myös ruokakauppaan, jossa näytän sinulle, mitä sieltä kannattaa ostaa.

 

Räätälöin sinulle suunnitelman, jonka avulla pystyt kehittämään vakaata pohjaa, ravintoa sekä liikkumista juuri sinun tämänhetkisessä elämäntilanteessasi. Lähdemme liikkeelle pienillä ja määrätietoisilla muutoksilla, joten muutos ei kuormita sinua, vaan tuo vähitellen enemmän energiaa elämääsi. Kun opin tuntemaan sinut ja lähtötilanteesi, osaamme lähteä eteenpäin sopivin askelin. Näin pystyt noudattamaan suunnitelmaa arjessa ja työssä, sekä kotona ja kodin ulkopuolella.

 

Liikkumisen osalta käymme yhdessä läpi liikkeet ja tekniikat, kunhan näen, mitä jo osaat ja mitkä asiat vaativat vielä lisää opettelua. Näin voit varmistua, että osaat tehdä liikkeet turvallisesti oikein. Luon sinulle henkilökohtaisen suunnitelman, mikä tavoitteenasi onkaan, esimerkiksi liikkuvuus, peruskunto, lihaskunnon kehittäminen, painonpudotus tai ruokavalion kehittäminen.

Valitsemalla minut henkilökohtaiseksi valmentajaksesi, saat kaiken tämän!

  • Koulutetun personal trainerin, kuntosalivalmentajan ja toiminnallisen harjoittelun ohjaajan osaamisen
  • Vahvan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden asiantuntijuuden käyttöösi
  • Henkilökohtaisen valmentajan aidon lasnäolon
  • Sinulle räätälöidyt selkeät ohjeet
  • Tukea ja ymmärrystä
  • Yksityinen treenitila, joka takaa rauhan keskittyä omaan tekemiseen
  • Apua ja tsemppausta
  • Lempeän startin uuteen elämänvaiheeseesi
  • Innostusta, energiaa ja jaksamista 

Kaikki uudet asiat voivat jännittää ja vaatia rohkeutta. Takaan kuitenkin sinulle, että olen helposti lähestyttävä, eikä sinulla ole mitään syytä jännittää.

 

Matkaa voi jatkaa vain siitä, missä nyt on, joten mennyttä ei tarvitse murehtia. Tärkeintä onkin keskittyä tulevaan. Sinun elämäsi on sinun omissa käsissäsi. Millaista elämää sinä haluat elää?

Hintaesimerkkejä

Palvelu räätälöidään yksilöllisesti toiveesi mukaan.

Tapaamiset toteutetaan yksityisellä Kotisalillani Papinojantie 81, Kangasala tai ulkona lähiympäristössä.

Personat trainer -paketti 6 kuukautta:

  • 22 henkilökohtaista ohjausta 
  • 1 rasvahappotesti 
  • alku-, väli- ja lopputestit (liikkuvuus, lihaskunto, verenpaine, vyötärö-lantio, paino)
  • 6 ohjelmaa (voima ja liikkuvuus salille/kotiin ja tarvittavat muutokset)
  • SportyPlanner-sovellus käyttöön, jossa sinulle tehdyt ohjelmat ym.
  • etätuki (puhelut ja WA-viestit)

Hinta: 2111 €

Laskutus sopimuspäivästä alkaen kerran kuussa 351,83 €/kk, tapaamiset n. 1 krt/vko

Personal trainer -paketti 6 kuukautta:

  • 10 henkilökohtaista ohjausta
  • 1 rasvahappotesti 
  • alku-, väli- ja lopputestit (liikkuvuus, lihaskunto, verenpaine, vyötärö-lantio, paino)
  • 6 ohjelmaa (voima ja liikkuvuus salille/kotiin ja tarvittavat muutokset)
  • SportyPlanner-sovellus käyttöön, jossa sinulle tehdyt ohjelmat ym.
  • etätuki (puhelut ja WA-viestit)

Hinta: 1295 €

Laskutus sopimuspäivästä alkaen kerran kuussa 215,83 €/kk, tapaamiset n. joka toinen viikko

Personal trainer -paketti 3 kuukautta:

  • 11 henkilökohtaista ohjausta
  • 1 rasvahappotesti
  • alku-, väli- ja lopputestit (liikkuvuus, lihaskunto, verenpaine, vyötärö-lantio, paino)
  • 3 ohjelmaa (voima ja liikkuvuus salille/kotiin ja tarvittavat muutokset)
  • SportyPlanner-sovellus käyttöön, jossa sinulle tehdyt ohjelmat ym.
  • etätuki (puhelut ja WA-viestit)

Hinta: 1160 €

Laskutus sopimuspäivästä alkaen kerran kuussa 386,67 €/kk, tapaamiset n. 1 krt/vko

Tuotteet ja lisäpalvelut personal trainer paketteihin:

  • D-vitamiinitesti
  • pitkänverensokerintesti (HbA1c)
  • ravinto-ohjaus
  • harjoitussuunnitelma 12 vko

Kauttani saat lisäksi Zinzinon, testipohjaisen ja yksilöidyn ravitsemuksen edelläkävijän, testejä (rasvahapot, HbA1c ja D-vitamiini), laadukkaita ja luonnonmukaisia ravintolisiä sekä muita tuotteita. Näin pääsemme myös hyödyntämään laboratoriotestien tuloksia sekä yksilöllisiä ravitsemussuosituksia henkilökohtaisen valmennuksen pohjana. 

 

Voit tutustua Zinzinoon alla olevasta linkistä.

 

Zinzino

Tarjoan sinulle maksuttoman tutustumistapaamisen!

Tapaamisessa keskustelemme tämänhetkisestä tilanteestasi, ja kuultuani sinua pohdimme, miten voin olla sinulle avuksi.
Keskustelumme on kahdenkeskinen ja luottamuksellinen.


Tapaaminen tapahtuu Kotisalillani Papinojantie 81, 36200 Kangasala.

Olen valmiina kuulemaan toiveistasi ja aloittamaan yhteistä matkaa!

Varaa aika